Mutta syönyt olen kyllä oikein ahkerasti ja niinpä tämä
kertomus on pyhitetty amerikkalaisen ruokakulttuurin ylistämiselle. Mielestäni
amerikkalaisilla ei oikein ole omaa ruokaperinnettä samassa mielessä kuin
meillä suomalaisilla esimerkiksi pottu ja… joku lihan kimpale. Koska kaikki
amerikkalaiset ovat periaatteessa maahanmuuttajien jälkeläisiä (natiiveja
intiaaneja lukuun ottamatta), ovat myös amerikkalaiset ruoat suurimmaksi osaksi
muualta lähtöisin. Ainoat periamerikkalaiset ruoat mitä minulle tulee mieleen
ovat hampurilainen ja hot dog, ja molemmissahan ideana on vaan laittaa lihaa
sämpylän väliin, joten kovin kekseliäitä ei amerikkalaiset mielestäni
ruokaelämyksien suhteen ole. Eräs
amerikkalaismies sanoikin minulle yhtenä päivänä näin: ”If I wanna go and have
a great meal with my wife, we go to Europe.” Well
said, ajattelin mielessäni.
Amerikkalaiset eivät taida juurikaan kotonaan kokkailla tai
jos he haluavat laittaa ruokaa ihan omassa keittiössä, niin sitten sitä mennään
kauppaan ja ostetaan pahvilaatikko, jossa on kaikki mömmöt macaroni & cheese
–ruoan valmistukseen, avataan laatikko, läimästään ainesosat astiaan, pannaan
astia uuniin ja odotetaan tämän herkullisen annoksen valmistumista. Ai
mistäkö minä tämän olen päätellyt? No meillä on täällä kampuksella neljä
”ruokakauppaa”, joissa ei myydä mitään muuta tuoretta ruokaa kuin omenoita,
banaaneja, appelsiineja ja muistaakseni maitoa. Joidenkin opiskelijoiden
asunnoissa ei ole edes keittiötä missä kokkailla, koska heidän ei oleteta valmistavan
ruokaa itse vaan syövän yliopiston ruokaloissa.
Jos siis haluaa mennä sellaisen ruokakauppaan, jonka suomalainenkin
tunnistaa ruokakaupaksi, täytyy lähteä merta edemmäs kalaan. Ruokakauppoja on
kyllä joka lähtöön, mutta mielestäni meidän Prismat ja
Citymarketit voittaa tarjonnallaan amerikkalaiset ruokakaupat mennen tullen.
Tai sitten se on vain tottumiskysymys. No okei, Suomessa ei voi ostaa
kotimaisia appelsiineja tai viinirypäleitä, mutta leipä- ja etenkin
lihatarjonnassa me kyllä lyödään jenkit mennen tullen. Täällä ruokakauppojen
lihaosastot ovat todella pieniä ja valikoimaa on melko vähän. Lihaa myydään isoissa pakkauksissa ja
yllättävän paljon pakasteena, mikä minusta tuntuu aika oudolta. Varsinkin
tuoretta kalaa on todella vaikea löytää ja sitten kun sitä vihdoin saa
käsiinsä, on paketin hinta todella korkea (muuten elintarvikkeet ovat täällä
mielestäni aika edullisia). Ehkä tuo lihatarjonnan niukkuuskin kertoo jotain
siitä, että amerikkalaiset eivät todellakaan kokkaile kotona.
Jos kokkailu ei kiinnosta, on yliopistolla paljon erilaisia
ruokapaikkoja, joissa voi syödä esimerkiksi italialaista, kreikkalaista,
kiinalaista ja meksikolaista ruokaa sekä salaattia ja sandwichejä. Kuulostaa
herkulliselta ja monipuoliselta, mutta minua nuo pikaruokahelvetit eivät paljon
houkuta. Kokemani mukaan amerikkalaiset (pika)ruokapaikat eivät panosta ruoan
aitouteen, alkuperään, makuun eikä varsinkaan terveellisyyteen. Ruoan mauttomuus peitetään rasvalla ja
sokerilla, ja syömisen tarkoituksena on vain siirtää nälkää muutamalla tunnilla
eteenpäin mahdollisimman halvalla ja suurella annoksella terveellisyydestä
piittaamatta.
Tai no, kyllähän amerikkalaiset ovat hyvinkin
terveystietoinen kansa. Jokaisen pikaruokaravintolan menussa on erikseen
lueteltu kuinka paljon kaloreita ateria sisältää, tietääkseni tuon informaation
tarjoaminen saattaa olla jopa pakollista ainakin joidenkin osavaltioiden
pikaruokaravintoiloissa. Luultavasti kukaan ei kuitenkaan noita kalorilukuja
lue tai he eivät välitä, että heidän Starbucksista ostamansa
”kahvi” sisältää 320 kilokaloria, koska jonot kampuksen eri syömälöihin
ja Starbuckseihin (niitähän on siis kaksi noin 300 metrin säteellä
toisistaan) ovat todella pitkät lounasaikaan. Laskin yksi päivä, että toisen
Starbucksimme piskuisen tiskin takana työskenteli yli 10 henkeä yhtä aikaa lounasaikaan
Olen aika nirso syöjä (tutut tietää) ja täällä olen vielä
nirsompi ruoan suhteen kuin Suomessa. Minua epäilyttää 99 senttiä maksavat
tacot, koska niin halvan maissikuoren välissä oleva jauheliha on varmasti
peräisin jostain hormonilehmästä ja aidot maut on korvattu lisäaineilla.
Amerikkalaista cheddar-juustoa en halua koskea edes pitkällä tikulla, koska se
näyttää niin feikiltä niin kuin myös kaiken maailman lisäaineilla värjätyt
söpöstely-cup caket. Ja miksei amerikkalaiset voi vatkata kermavaahtoa itse, vaan sitä
varten pitää olla oma ponnekaasulla tai muulla epäilyttävällä kemikaalilla toimiva
pursotinpurkki? Entäs muistatteko, kun kerroin aikaisemmin siitä, miten asuntoni jääkaappi oli tänne tullessani täynnä homeista ruokaa? Kun poistin noita ruokia jääkaapista, huomasin, että yksi pepperonipaketti oli ainakin ulkoisesti täydellisessä kunnossa. Kaikki muut ruoat olivat jääkaapissa aivan yltäpäältä homeessa, mutta nuo pepperonit näyttivät siltä kuin ne olisi vasta ostettu. Pistää miettimään, mitä kaikkia aineita noihin makkarapalasiin on laitettu, kun ne ovat säilyneet homehtumatta lämpimässä jääkaapissa useita viikkoja muiden homeisten ruokien ympäröimänä.
Asenteeni amerikkalaisia elintarvikkeita kohtaan on aika erikoinen, koska Suomessa protestoin
luomua ja ärsyynnyn lisäaineita kammoavista ”tietoisista” kuluttajista, mutta
täällä kuulun itse juuri tuohon hysteeriseen ihmisryhmään, joka vauhkoaa
elintarvikkeiden aitoudesta. Pyrin ostamaan kaupasta nimenomaan luomua ja
tutkin tarkkaan tuoteselosteita, koska minun luottamukseni amerikkalaisiin
elintarvikkeisiin ei ole korkealla. Nähdessäni lihapaketin, mieleeni nousee
heti kuva jostain jättimäisestä lihanvalmistuslaitoksesta, jossa lehmät tökitään
täyteen hormoneja ja lihantuotanto on viety huippuunsa dollarin kiilto
silmissä. Toisaalta käytöksessäni roskaruokaa ja elintarvikkeiden aitoutta
kohtaan ei ole järjen häivääkään, koska lähes joka päivä olen tohkeissani vetämässä
karkkia, sipsejä tai Starbucksin ”kahvia” miettimättä tuoteselosteita. Minäkään
en siis piittaa niistä ruokalistoissa ja paketin kyljissä mainittavista
kalorimääristä, joten hittoako minä tässä saarnaan amerikkalaisten
epäterveellisestä suhtautumisesta ruokaan?
Tämän epäterveellisyyssaarnan päätteeksi on mainittava vielä,
miten minusta on jotenkin nurinkurista, että amerikkalaiset voivat vetää
napaansa vaikka sun mitä rasvaruokaa, mutta jos on kyse jogurtista, pitää
energiamäärän olla niin lähellä nollaa kuin vain teollisuudessa on mahdollista
tuottaa. Minun piti oikein etsimällä etsiä maustamatonta, edes 8 prosenttia
rasvaa sisältävää jogurttia, jota voi kotona näppärästi höystää marjoilla ja
hedelmillä. Lopulta sitä onneksi löytyi. Yksi päivä maistoin kaveriltani alle 100
kilokaloria sisältävää vaniljajogurttia, joka maistui todella karmivalle. Kaikki rasva oli imetty maidosta pois ja
sokeri oli selvästi korvattu makeutusaineilla. Aspartaamin pystyi melkein
haistamaan. Mielestäni jogurtti maistui todella teolliselle, mutta
en kehdannut mainita asiasta kaverillani, vaan nyökkäilin vain iloisesti ja
tokaisin, että ”it’s good”.
Olen minä toki kokenut täällä mieltä mullistavia
herkutteluhetkiäkin. Yliopistolla on yksi sandwich-ravintola, jonka täytetyt
kasvissämpylät ovat jumalaisen hyviä. Myös kampuksen lähellä oleva pita-paikka
on kerrassaan mainio. Olen lisäksi oppinut tykkäämään täällä ollessani iduista,
joita inhosin vielä Suomessa, ja käyttämään pinaattia, jota laitetaan täällä
joka paikkaan. Olen myös syönyt San Diegossa ehdottomasti elämäni parasta
juustokakkua, jonka päälle oli muuten laitettu sitä feikkiä
pursotinkermavaahtoa, jonka käytöstä vielä äsken vauhkosin. Namilta se siinä
kakun päällä maistui. Eivätkä kaikki amerikkalaiset tietenkään elä läskisti
pikaruoalla, niin kuin kirjoituksestani voi vahingossa ymmärtää. Tätä juttua
kirjoittaessani amerikanmeksikolainen kämppäkaverini valmisti itselleen terveys-smoothieta,
johon hän laittoi pinaattia ja mustikoita. Hän myös kokkaa kotona, joten
poikkeuksiakin näiden herkkuperseiden joukosta löytyy
Vaikka olen onnistunut löytämään muutaman helmen täältä
ruokaviidakosta, kaipaan todella paljon suomalaista ruokaa, etenkin kalaa.
Toisaalta on jännittävää käydä ruokakaupassa ja nähdä kaikkia uusia
ruoka-aineita, joita voisi käyttää ruoanlaitossa, mutta jostain kumman syystä
olen täällä todella laiska kokkaamaan mitään. Eilen tein asunnossani toista
kertaa ruokaa. Ihan kinkkumunakkaan kuulkaas väänsin omin pienin käsin.
Pakkasessa olisi kyllä odottamassa kanaa ja naudan jauhelihaa, mutta jostain
syystä olen arka kokeilemaan, mitä niistä voisi saada aikaan. Ei se kuitenkaan
maistuisi samalle kuin koto-Suomessa. Olen kuitenkin keksinyt jo tavan hankkia
helpotusta kotiruokaikävään, vaikka tämä idea onkin vielä vasta
suunnitteluasteella. Kotiruokakaipuun iskiessä voin nimittäin hypätä metron
kyytiin, ja viidentoista minuutin matkan jälkeen olenkin Ikeassa, josta saa
köttbullar-annoksen huokeaan kolmen euron hintaan! Jättekivaa! Toivottavasti
lihapullissa ei kuitenkaan ole käytetty hevosenlihaa samaisesta Ruotsin-maasta
tulevan Finduksen kohulasagnen tapaan. Niin, kyllä pohjoismaissakin osataan
shokeerata ruoalla. Iiii-ha-haa! (tuo oli niinku hevosen hirnahdus)
Moi Minna!
VastaaPoistaNäin sinusta unta (enkä todellakaan osaa kertoa mistä uniini tulit..) ja päädyin sitten sinun fb-sivuille surffailemaan. Sieltä sitten silmiini osui tämä sinun blogi, ja oon tosi onnellinen että löysin tämän! Tämä on ihan loistava!! Kirjoitat juttuja tosi hauskasti ja näitä on ihan oikeesti kiva lukea. Ihan melkein hävettää kun nauran täällä yövuorossa ääneen. yksinäni.
Innolla jään odottamaan seuraavia tarinoita!
-emma
No hei! Heh, minusta ei kukaan pääse eroon kulumallakaan. Tulen teidän uniinkin! :P Kiitos kommenteista, mukava tietää, että tuon piristystä yövuoroihin sinne KYSille. Seuraava osa tähän hienoon jännitysnäytelmään tulee varmaan ihan lähipäivinä. :)
VastaaPoista